Kriittinen, kirottu, kyttyräselkäinen

Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. On sydäntalvi vuonna 1851, ja olen pienessä Busseton kaupungissa pohjoisessa Italiassa. Olen etsimässä jotakuta, jonka tiedän täällä asuvan, ja vihdoin löydän itseni hänen asuntonsa edestä.

Katselen hetken eleganttia, holvikaarin koristeltua rakennusta, ja kävelen sitten sen ovelle. Olen koputtamaisillani, mutta huomaan, että ovi on kutsuvasti raollaan. Avaan oven ja astun sisään, kävelen käytävää pitkin peremmälle, tyhjän salongin läpi, kohti työhuonetta, josta kuuluu hyräilyä.

Säveltäjä Giuseppe Verdi istuu työpöytänsä ääressä ajatuksiinsa vaipuneena. Huomaan hänen työstävän paraikaa uusintaa oopperaansa; työnimenä teoksella on La Maledizione, Kirous. Säveltäjämestari on uppoutunut työhönsä. Hän on keskittynyt, kulmat ovat kurtussa, hän hieroo ohimojaan turhautuneena, hänen siniharmaat silmänsä pälyilevät pitkin partituuria…

Verdi: Älkää häiritkö, pyydän.

Kertoja: Suokaa anteeksi, signor Verdi, ovi oli auki, ajattelin…

Verdi: … olla kuin kotonanne, saapastella sisään vieraaseen asuntoon?

Kertoja: No, kun kukaan ei ollut estämässä.

Verdi: Kuka olette ja mistä tulette?

Kertoja: Nimi on Oja, Kert Oja. Ja että kuka olen ja mistä tulen. Mitä jos luonnehtisin itseäni aikamatkaajaksi, jolla on pääsy maailman kaikkeen tietoon, mutta vain rajallinen kapasiteetti käsitellä lukemaansa? Ja joka matkaa halki historian kyselemässä kysymyksiä milloin miltäkin merkittävältä henkilöltä, etsiessään vastauksia ja itseäänkin, ehkä?

Verdi: Luonnehtikaa toki itseänne siten, olen kuullut omituisempaakin. Ajatukseni katkesivat yllättävään ilmestymiseenne, mutta ei sen väliä, olenkin pienen tauon tarpeessa. Kuinka voin auttaa teitä?

Kert Oja: Olen kulkenut pitkän matkan saadakseni keskustella kanssanne, sillä ajat ovat omituiset siellä, mistä olen tulossa. Elämme suuren pahuuden varjossa, ja osa ihmisistä on luhistumassa epätietoisuuden, valheiden ja muunnellun totuuden alle hetkellä, jona heidän tulisi nousta tekemään vastarintaa. Olen kulkenut pitkin historiaa, ja nähnyt, että maailma muistaa teidät, signor Verdi, ei pelkästään yhtenä historian suurimmista oopperasäveltäjistä, vaan myös poliittisesta aktiivisuudestanne. Teitä kutsutaan nimellä maestro della rivoluzione, vallankumouksen mestari, ja ajattelin, että teillä olisi viisauden sanoja sanottavana.

Verdi: Taisin lyödä pääni ovenkarmiin kovempaa kuin luulinkaan.

Kert Oja: Anteeksi kuinka?

Verdi: Ei mitään, jatkakaa toki. Ja istuutukaa.

Kert Oja: Kiitos. Elätte maassa, joka on jo vuosien ajan pyrkinyt epätoivoisesti yhdistymään ja siten vapautumaan Itävallan keisarikunnan harjoittamasta miehityksestä. Koko tämän ajan olette väsymättä tuonut esiin taiteessanne isänmaallisuutta, olette käsitellyt liberaaleja ajatuksia ja ennen kaikkea säveltänyt kappaleita, joista on muodostunut kaikkien tuntemia vastarintalauluja, suoranaisia vapauden fanfaareja sorron alla kärsivälle kansalle. Te olette Risorgimenton, Italian yhdistymisen, ääni, ja tästä syystä olette jo vuosien ajan kokenut taiteellista, poliittista ja sosiaalista sensuuria.

Verdi: Sensuuria, kyllä! Sitä minä olen saanut kiitettävän paljon osakseni! Paheksujieni joukkoon on itävaltalaisten lisäksi liittynyt myös katolinen kirkko, mikä on outoa, ja kutkuttavaa, sillä minähän olen kuitenkin vain pahainen säveltäjä.

Kert Oja: Mitä te ajattelette siitä, että kaikkea mitä te teette, pyritään jatkuvasti rajoittamaan?

Verdi: Se on uuvuttavaa. Yritän kovasti saada ääneni kuuluviin, ja jatkuvasti minua yritetään vaientaa. Minulla on ainainen, palava tarve käsitellä yhteiskunnallisia ongelmakohtia sävellyksissäni, ja vuosien mittaan olen joutunut hyväksymään sen, että sensuuri tekee suuren osan tekemästäni työstä turhaksi.

Kert Oja: Koetteko koskaan halua luovuttaa ja siirtyä käsittelemään muita kuin poliittisia aiheita?

Verdi: En koskaan! Se, että minua pyritään vaientamaan, on merkki siitä, että teen jotakin oikein. Vapaus puhua asiasta kuin asiasta on toimivan ja kehittyneen yhteiskunnan merkki, joten sen saavuttamiseksi minun ja kaikkien muiden on vain sinnikkäästi jatkettava yrittämistä. Ja kaikki yritykset vaientaa minua, noh, ne saavat minut vain yrittämään entistä kovemmin.

Kert Oja: Motivoivaa!

Verdi: Eikö olekin?

Kert Oja: Huomaan, että tällä hetkellä olette työstämässä La Maledizionea. Mikä on sen taustatarina?

Verdi: Katsotaanpas, jos lyhyesti kertaan. Viime vuonna Venetsian ooppera La Fenice tilasi minulta uuden oopperan. Pyysin ystävääni Francesco Maria Piavea kirjoittamaan oopperalle libreton. Ensin ajattelimme tehdä oopperan Alexandre Dumas vanhemman draamasta Kean, joka kertoo traagisesti kuolleesta näyttelijästä, mutta sen aihe osoittautui liian tylsäksi. Oopperaan tarvitaan jotakin energisempää, jotakin dramaattisempaa, jotakin mielikuvitusta kutkuttavampaa!

Kert Oja: Ja te päädyitte sitten valitsemaan…

Verdi: Victor Hugon näytelmän Le Roi s’amuse! Näytelmä, joka oli aikoinaan niin skandaalinkäryinen, että se oli liikaa jopa Pariisille. Sanon teille sen, että jos jokin asia on kaikennähneille pariisilaisille liikaa, se on oltava jotakin todella pöyristyttävää! Joten luonnollisesti minun oli tartuttava aiheeseen.

Kert Oja: Luonnollisesti! Ja kuten tässä kirjeessänne Piavelle kirjoitatte: “Käytä neljää jalkaa, kiiruhda läpi kaupungin ja etsi minulle vaikutusvaltainen henkilö, joka saa hankittua oikeudet Le Roi s’amuse -näytelmään. Älä nuku, ala toimia, kiirehdi!”

Verdi: Miksiköhän en ole edes yhtään yllättänyt siitä, että teillä on povitaskustanne nippu minun lähettämiäni henkilökohtaisia kirjeitä? Tosiasia on, että Hugon näytelmä on kenties huikein draama, minkä modernit ajat ovat koskaan nähneet! Sen pääosassa on kerrassaan suurenmoinen hahmo, kenties suurenmoisin näytelmähahmo missä tahansa maassa, milloin tahansa historiassa. Kuninkaan kyttyräselkäinen hovinarri Triboulet, tuo teräväkielinen hallitsijoiden kriitikko!

Kert Oja: Ymmärrykseni mukaan Triboulet perustuu aitoon henkilöön, joka eli 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa ja toimi kahden eri Ranskan kuninkaan hovinarrina.

Verdi: Olette oikeassa, kaikkitietävä ystäväni. Mainion hahmonsa suulla Hugo arvostelee kovin sanoin tämän päivän yhteiskuntaa. Epämuodostunut hovinarri pilkkaa moraalitonta kuningasta, tämän naisseikkailuja ja tuhlaavaisuutta. Ja kaiken yllä leijailee vielä kirous!

Kert Oja: Suorastaan shakespearmaista! Mutta tarina ei kelvannut Venetsian oopperalle eikä itävaltalaisilla. Olen lukenut käymäänne kirjeenvaihtoa…

Verdi: No totta kai olette, en epäile yhtään.

Kert Oja: ... esimerkiksi tässä kirjeessä oopperanjohtaja kirjoittaa, että versionne korruptoituneesta, kyynisestä, naisiinmenevästä kuninkaasta on aivan anteeksiantamattoman skandaalinhakuinen, ja tässä toisessa kirjeessä itävaltalainen sensori haluaa keskeyttää oopperan tuotannon kokonaan, kutsuen luomustanne “kuvottavaksi esimerkiksi moraalittomuudesta ja säädyttömästä joutavuudesta”.

Verdi: On se omituista. Tämä on 16. oopperani. Luulisi heidän ymmärtävän, että tiedän kyllä mitä olen tekemässä. Ja mitä he oikeastaan valittavat? Vain yleisön mielipiteellä on väliä. Kiistanalainen aihe vetää yleisöä, ja jos italialainen yleisö ei näkemästään pidä, se tekee sen kyllä tiedettäväksi.

Kert Oja: Kävi kuitenkin niin, että lopulta saitte haluamanne aiheen läpi, mutta ehtona oli se, että librettoon tehdään muutoksia.

Verdi: Kyllä. He halusivat muuttaa oopperan nimen, he halusivat poistaa hovinarrin hahmon, he halusivat muuttaa kuninkaan herttuaksi, he halusivat muuttaa tapahtumapaikan Ranskasta Italiaan, he halusivat poistaa säädyttömiksi luokittelemaan kohtauksia…  

Kert Oja: Ja te suostuitte näihin muutoksiin?

Verdi: Mitä muuta mahdollisuutta minulla oli? Jos haluan, että sävellyksiäni esitetään, joudun joustamaan. Pidän kuitenkin huolen siitä, että kritiikkini ydin säilyy, vaikka tapahtumapaikat ja hahmot muuttuvat. Suostuin osaan muutoksista, mutta hovinarrista en suostunut luopumaan. Kovan väännön jälkeen hän sai jäädä, eri nimellä tosin, mutta yhtä ärhäkkänä.

Kert Oja: Jos voisitte olla minulle mieliksi, kertokaa, mikä on mielestänne uusimman oopperanne paras sävellys?

Verdi: Itse näen oopperani kokonaisuutena, enkä niinkään yksittäisinä kappaleina, mutta ymmärrän kyllä, mitä ajatte takaa. Oletan, että tämä tieto ei karkaa minnekään tästä huoneesta?

Kert Oja: Ei tietenkään, signor Verdi.

Verdi: Mieleenpainuvin on taatusti La donna è mobile, aaria, jonka moukkamainen herttua esittää. Olen varma, että siitä tulee suuri menestys! Siksi haluan pitää sen sävelen salaisuutena niin pitkään kuin mahdollista, sillä jos se pääsee vuotamaan etukäteen, sitä lauletaan kaikkialla Venetsiassa jo ennen ensi-iltaa, ja minun väitetään varastaneen idean. Käsittelen asiaa salassa myös aarian esittävän tenorin kanssa, kiellän häntä edes viheltämästä sen sävelmää etukäteen! Laulan teille pätkän, jos siis lupaatte säilyttää salaisuuden? 

Kert Oja: Lupaan, kautta kunniani, säilyttää salaisuutenne.

Verdi: Vain teidän korvillenne, olkaa hyvä! Nainen on ailahtelevainen, kuin sulka tuulessa, hän vaihtaa sävyä äänessä ja ajatuksessa. Nyt yhdessä!

Kert Oja: Mahtavaa, mikä oiva tilaisuus esitellä upeaa baritoniani!

Verdi ja Kert Oja: Nainen on ailahtelevainen, kuin sulka tuulessa, hän vaihtaa sävyä, äänessä ja ajatuksessa, ja ajatuksessa, ja ajatuksessa!

Verdi: Tuota, tuosta teidän lauluäänestänne...

Kert Oja: Niin?

Verdi: Suosittelen, että ette luovu päivätyöstänne.

Kert Oja: Ai. 

Verdi: Niin. 

Kert Oja: No mutta joka tapauksessa, tämä laulu tulee taatusti olemaan oopperanne huippuhetki! Ja teoksenne päähahmo, sellaista ei ole koskaan ennen nähty oopperassa. Vain te, maestro, ja jatkuva tarpeenne kommentoida kaikkea näkemäänne vääryyttä, voitte onnistuneesti panna oopperanne pääosaan kriittisen, kirotun, kyttyräselkäisen hovinarrin!

Verdi: Epätavallinen sankari, silti täynnä rakkautta ja intohimoa.

Kert Oja: Ja mikä on hovinarrinne nimi?

Verdi: Rigoletto.

Ja tämän sanottuaan säveltäjämestari ravisteli päätään, ikään kuin palaten takaisin hetkeen, kääntyi työpöytänsä ääreen, eikä huomannut minua enää. Olin tyytyväinen kohtaamiseemme, ja tiesin hänen jatkavan valitsemallaan linjalla, vastarinnan linjalla, hamaan loppuun asti, esimerkkinä tuleville sukupolville. 

Minä vetäydyn hiljaa ulos työhuoneesta, tyhjän salongin läpi, käytävää pitkin ulko-ovelle, suljen oven perässäni ja olen poissa, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, matkallani etsimässä järkeä ja mieltä.



...

Julkaistu alun perin Rubikonin rannalla -blogissa 17.3.2022