Ne eivät koskaan toteutuneet
Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso
aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen
vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. On huhtikuu vuonna
1518, ja olen Ranskassa, Amboisessa, Clos Lucén kartanon kevääseen
heränneessä puutarhassa. Kävelen kohti kartanon piharakennusta ja
huomaan sen oven olevan kutsuvasti raollaan.
Koputan
ja astun sisään ateljeehen, jonka seinät ovat täynnä toinen toistaan
kiehtovampia piirroksia, maalauksia, luonnoksia, suunnitelmia. Kaiken
keskellä on etsimäni henkilö, pitkä ja komea, jatkuvasti muistikirjaansa
luonnosteleva, Ranskan maaseudulle elämänsä ehtoossa vetäytynyt
66-vuotias italialainen mies. Hän on taiteilija, tieteilijä, keksijä,
yksi maailmanhistorian merkittävimmistä ihmisistä…
Kert Oja: …Leonardo da Vinci!
Leonardo: Aikamatkaaja tulevaisuudesta!
Kert Oja: Te osasitte odottaa minua?
Leonardo:
Aah, kyllä vain. Olen ehkä jo vanha, mutta älyssäni ei ole mitään
vikaa. Ajatuksissani olen käynyt merten pohjassa ja lentänyt lintujen
lailla läpi ilmojen, joten se, että te tulette minua tapaamaan satojen
vuosien päästä, ei herätä minussa lainkaan ihmetystä.
Kert Oja: Teillä on koko universumi jatkuvasti mielessänne. Olette aina ollut aikaanne edellä.
Leonardo: Ja te olette aikaanne jäljessä. On yksiselitteistä, että tapaamme nyt. Teen muistiinpanon asiasta.
Kert
Oja: Olen tullut kaukaa tänne teidän luoksenne esittämään kysymyksiä
elämäntyöstänne. Teidän nimenne tunnetaan kaikkialla maailmassa. Teitä
pidetään niin maalaustaiteen suurimpana mestarina kuin myös
tieteellisenä yleisnerona. Te maalasitte Mona Lisan, Viimeisen ehtoollisen ja Luolamadonnan, piirsitte Vitruviuksen miehen…
Leonardo: Voisitteko kääntyä katsomaan sivullenne? Luonnostelen kuvanne muistikirjaani.
Kert
Oja: Tietenkin, onko näin hyvä? Te olette anatomina laatinut
ihmiskehosta yksityiskohtaisia tutkielmia. Te olette arkkitehtina
suunnitellut valtavia kaupunkeja ja rakennuksia. Te olette astronomina
tutkinut yötaivasta ja rakentanut historian ensimmäisen teleskoopin. Te
olette geologina tutkinut maaperää ja muodostanut teorian fossiilien
alkuperästä. Te olette hydrodynamiikan tutkija, insinööri, matemaatikko,
kasvitieteilijä, kartografi, muusikko, teatterituottaja, kirjailija…
Leonardo: Kyllä kyllä. Paljon olen tehnyt, paljon on vielä tekemättä. Kääntykää vielä vähän enemmän vasemmalle.
Kert
Oja: Näinkö? Tulin läpi aikojen kysymään teiltä, että miten on
mahdollista, että yksi mies voi olla paras usealla eri tieteen- ja
taiteenalalla? Ai mihin suuntaan käännän leukaa? Niin että miten olette
onnistunut saavuttamaan mestarillisen osaamisen tason joka ikisessä
asiassa, johon olette osoittanut kiinnostusta?
Leonardo: Helppo
kysymys. Pitää olla kuin lapsi, olla kaikesta vilpittömän kiinnostunut,
tutkia kaikkea, ihmetellä kaikkea, olla lumoutunut kaikesta. Esittää
kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia. Ei riitä, että pelkästään lukee
kirjoja, pitää myös itse kokeilla kaikkea, jatkuvasti,
ennakkoluulottomasti. Tieto on tärkein asia elämässä ja sitä pitää
tavoitella sinnikkäästi. Minulla on suorastaan säädytön halu oppia koko
ajan lisää.
Kert Oja: Olen tutustunut keksintöihinne ja
todennut, että olette suunnitelmissanne satoja vuosia aikaanne edellä.
Teillä täytyy olla todella vilkas mielikuvitus, kuin olisitte suorastaan
nähnyt tulevaisuuteen! Miten se on edes mahdollista?
Leonardo:
Hetkinen vain! Mistä vuodesta sanoittekaan olevanne tulossa? 2022?
Oletan, että taide ja tiede kehittyvät tulevien 500 vuoden aikana
valtavin harppauksin. Ennen kuin vastaan kysymyksiinne, vastatkaa te
puolestaan minun kysymyksiini.
Kert Oja: Hyvä on, mistä te haluaisitte tietää?
Leonardo: Kaiken kaikesta! Kertokaahan, onko asia niin kuin oletan, että…
Kert Oja: (vastaa Leonardon kysymyksiin 18 tunnin ajan)
Leonardo: Ahaa, kuten arvelinkin. Tiede ja taide kehittyvät, mutta ihminen pysyy pohjimmiltaan samana… Olisin vielä kiinnostunut tietämään enemmän näiden mainitsemienne helikopterien moottoreista, itse käytin omassa vastaavassa suunnitelmassani kierrettyä jousta voimanlähteenä mutta se ei toiminut, ovatko ne -
Kert Oja: Pyydän, ei enempää, en kykene enää vastaamaan yhteenkään kysymykseenne! Olen jo ihan pyörällä päästäni. Vastatkaa te nyt puolestanne minun kysymyksiini.
Leonardo: Hyvä on. Ymmärtäminen on jaloimpia ilojamme, eikö vain?
Kert Oja: Olette siis taiteilija ja tiedemies, kumpaakin samanaikaisesti. Sieltä mistä minä tulen, tiede ja taide pidetään erillisinä aloina. Miten siis yhdistätte niin mutkattomasti nämä kaksi niin kovin erilaista asiaa?
Leonardo: Taiteen ja tieteen välillä ei ole eroa! Ne ovat vain kaksi eri tietä, joita pitkin kulkien voi oppia ymmärtämään Jumalan luomat ihmeet. Tiede, taide, historia, filosofia, ne vaikuttavat kaikki toisiinsa, täyttävät toistensa aukkoja, toimivat yhdessä. Niillä on kaikilla sama tavoite: auttaa meitä ymmärtämään universumia paremmin.
Kert Oja: Niinpä, ja Suomessa ovat polkeneet humanististen tieteiden arvon pohjamutiin... Mistä saatte kaikki ideanne?
Leonardo: Katsomalla ympärilläni olevaa maailmaa. Olen katsellut ihmisiä, tarkkaillut lintujen lentoa, ihmetellyt vuoristopurojen ilmaan nostattamaa usvaa. Olen tutkinut kallioiden kerrostumia, ihaillut kedon kukkia, havainnoinut, miten valo heijastuu eri pinnoilta. Kun näen jotakin kiinnostavaa yritän myös selvittää, miksi se on sitä mitä se on, ja sitten tuon havaintojani esiin työssäni. Minä tarkkailen, minä ihmettelen, minä kokeilen, minä kysyn, minä etsin vastauksia.
Kert Oja: Kirjoitatte juuri jotakin ylös muistikirjaanne, saanko kysyä, että mitä?
Leonardo: Kirjoitan vain vähän muistiin siitä, mitä äsken kerroitte minulle. Tulevaisuudesta.
Kert Oja: “Niinioctib atiojis…” Onko se koodikieltä?
Leonardo: Teen kaikki muistiinpanoni peilikirjoituksella.
Kert Oja: Ahaa, haluatte siis pitää muistiinpanonne salaisina!
Leonardo: Ei, vaan sotkisin käteni musteeseen muuten. Olen vasenkätinen. Ottakaa tämä peili niin näette, että teksti on täysin luettavissa.
Kert Oja: No niinpä näyttää. Kirjoitatteko kaiken tällä tyylillä?
Leonardo: Vain kun kirjoitan itselleni. Jos kirjoitan kirjeitä muille ihmisille, kirjoitan ihan normaaliin tapaan. En ole omituinen. Oletan, että en ole.
Kert
Oja: Kaikkea sitä onkin. Haluaisin oikeastaan kysyä tarkemmin
muistikirjoistanne. Te aloititte niiden pitämisen vuosikymmeniä sitten.
Te olette tehnyt muistiinpanoja kymmenien tuhansien sivujen verran.
Piirroksia, luonnoksia, hahmotelmia, kirjoituksia, kaikkea mahdollista.
Mistä te teette muistiinpanoja?
Leonardo: Kun näen jotakin
kaunista, piirrän sen paperille, tai kun saan jonkin ajatuksen,
kirjoitan sen ylös. Kun joka päivä tulee tehtyä muistiinpanoja kolmen
sivun verran, niin kyllähän niitä kertyy. Kuten huomaatte, nämä hyllyt
ovat täynnä muistiinpanojani.
Kert Oja: Saanko katsoa tarkemmin?
Otan hyllystä niteen, mitäköhän jännittävää täältä löytyy,
maailmankaikkeuden salat aukeavat, hmm, irtonainen sivu… "Osta lisää omenia ja muista ruokkia kissa”.
Leonardo: Hups, sinnekö se meni? Tehtävälistani, nähkääs. Kokeilkaapa tästä vaikka.
Kert Oja: Hmm, olette hahmotellut tässä Milanolle viemärijärjestelmän, jotta kaupunki saataisiin puhtaammaksi, “sairauden leviämisen estämiseksi”
… ja tässä toisessa on yksityiskohtainen kuvaus ihmisen hermostosta… ja
tässä on panssarivaunuja, kaasupommeja, kaasunaamareita, sukelluspuku?
Jopas nyt jotakin.
Leonardo: Haluaisin tulla muistetuksi
muistikirjoistani. Joitakin vuosia sitten ajattelin, että osan
muistiinpanoistani voisi julkaista, ja tein suunnitelmiakin sen asian
suhteen, mutta se vain jotenkin jäi.
Kert Oja: Teitä on
kritisoitu siitä, että teillä on paha tapa jättää töitänne kesken.
Teillä on koko ajan vireillä useita erilaisia projekteja, te puuhailette
koko ajan jotakin, piirrätte jatkuvasti muistikirjaanne. Sitten
saatatte yhtäkkiä hylätä projektinne ja siirtyä seuraavaan
aivoitukseenne. Teiltä on tilattu useita maalauksia, jotka olette
aloittanut, mutta joita ette koskaan tehnyt valmiiksi.
Leonardo: Taide ei koskaan tule valmiiksi, se vain… hylätään.
Kert Oja: Eli te vain toteatte, että tämä ei tästä enää tekemällä paremmaksi muutu?
Leonardo:
Niin ja on osattava luopua projekteistaan, että jää aikaa muille
asioille. Ja jos rehellisiä ollaan, useat suunnitelmistani kaatuivat
omaan mahdottomuuteensa. Ne olisivat tulleet liian kalliiksi…
Kert Oja: … eikä aikakautenne teknologia ollut tarpeeksi kehittynyttä suunnitelmienne toteuttamiseen…
Leonardo:
… eikä se välttämättä ole huono asia. Minulla on ollut suunnitelmia,
sellaisia suunnitelmia, joista on hyvä, että ne eivät koskaan
toteutuneet. Kehitin aseita, tykkejä, pommeja, meren alla kulkevia
laivoja, sellaisia keksintöjä, jotka väärissä käsissä aiheuttaisivat
vain kärsimystä. On salaisuuksia, joita ei voi uskoa ihmisille, sillä
ihmisten sydämissä asuu pahuus. Joten otin senkaltaiset suunnitelmani ja
tuhosin ne.
Kert Oja: Ja siinä olitte oikeassa. On
suunnitelmia, jotka eivät koskaan saisi toteutua, mutta ne toteutuvat
silti. Teitä vähäisemmät miehet kunnianhimossaan tulevat rakentamaan
aseita, joilla voi tuhota kokonaisia kaupunkeja. Te itse asiassa
ennustatte sen pohdinnoissanne!
Leonardo: Niinkö?
Kert Oja: Tässä muistikirjassanne, saanko sen, kiitos, kirjoitatte seuraavasti: "Maasta
on tuleva se, mikä valtavalla pamahduksella huumaa kaiken ympärillä
olevan, ja ihmiset vaipuvat kuolleina maahan sen henkäyksen osuttua
heihin, ja se tuhoaa linnoja ja kaupunkeja. Ja ihmiset uskovat näkevänsä
taivaalla uuden tuhon, ja sieltä sinkoaa liekkejä maahan."
Leonardo: Se siis tapahtuu, minkä ei pitäisi tapahtua.
Kert Oja: Jos voisitte, mitä sanoisitte tällaisten aseiden keksijöille ja käyttäjille?
Leonardo:
Sanoisin näille… kunnianhimoisille, joille ei riitä elämän lahja, jotka
eivät näe maailman kauneutta… He haaskaavat elämänsä. Se on heidän
rangaistuksensa.
Kert Oja: Niin ja -
Leonardo: Sokaiseva
tietämättömyys johtaa heidät harhaan! Kurjat kuolevaiset, avatkaa
silmänne! Elämä ilman rakkautta ei ole elämää lainkaan!
Kert Oja: Jopas nyt! Rauhoittukaa, tässä, ottakaa vähän vettä.
Leonardo: Se on kissan juomavettä! Viiniä, antakaa viiniä, laimentakaa sitä vedellä. Ei sillä, se on kissan juomavettä!
Kert Oja: Mennään eteenpäin, kiiruusti… Olen vielä pohdiskellut sitä, että miksi -
Leonardo: Hetkinen vain! Te tulette tulevaisuudesta ja vaikutatte tuntevan muistiinpanojeni sisällön. Ipso facto muistiinpanoni tullaan julkaisemaan ja ihmiset lukevat niitä?
Kert Oja: Kyllä, minäkin olen lukenut niitä, ainakin osittain.
Leonardo:
Kiinnostavaa! Ne siis tullaan julkaisemaan sittenkin. Hienoa. Kuulkaa,
elämä on aika yksinkertaista. Sitä tulee tehtyä ja kokeiltua
kaikenlaista. Suurin osa siitä epäonnistuu. Vain pieni osa onnistuu. Ja
se riittää! Mikä teidän nimenne olikaan? Kiitokseksi käynnistänne
piilotan teille pienen hassun viestin jonnekin muistiinpanojeni sekaan,
ja kun palaatte takaisin omaan aikaanne, voitte iltojenne ratoksi etsiä
sitä.
Kert Oja: Saan etsiä salaviestiä 28 000 peilikirjoituksella laaditun sivun joukosta?
Leonardo:
Siitä tulee teille hauska tehtävä, pientä aivojumppaa! Ehkä opitte
jotakin sellaista, mitä ette vielä ole oppinut! Voitte kutsua sitä
vaikka Leonardo, krhm, Da Vinci -koodiksi.
Kert Oja: Kiitos, olen otettu tästä kunnianosoituksesta.
Leonardo: Ja minä olen kiitollinen siitä, että toitte vanhalle miehelle hyviä uutisia. Ettei uurastukseni olekaan turhaa.
Kert Oja: Ennen kuin menen, vielä yksi asia. Mona Lisa. Kertokaa, mille hän hymyilee niin salaperäisesti taulussaan?
Leonardo: Mona Lisako? Hän yksin tietää, mutta hän vaikenee. Hän osaa pitää salaisuuden.
Viimeisen
hän sanoi lähinnä itsekseen, mietteissään. Hän kumartui jälleen
muistikirjansa ääreen eikä huomannut minua enää. Hän oli mies, joka
muuttaisi maailmaa keksinnöillään, teorioillaan ja taiteellaan, mies,
joka osasi esittää oikeanlaisia kysymyksiä ja etsiä niihin oikeanlaisia
vastauksia sinnikkäästi, päättäväisesti, jatkuvasti ja
minä
lähdin ateljeesta, kuljin kevääseen heränneen puutarhan lävitse ja olin
poissa, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, matkallani
etsimässä järkeä ja mieltä.
...
Julkaistu alun perin Rubikonin rannalla -blogissa 30.4.2022
Kommentit
Lähetä kommentti