Kert Ojan aikatarina

Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. Eteläinen Meksiko, Morelosin osavaltio, pieni maalaiskylä, 20. helmikuuta 1919. Olen kulkenut ajassa taaksepäin jäljittäen miestä, jossa ruumiillistuu vallanpitäjien vastustaminen, kapinahenki, vaateparren tyköistuvuus ja muotoiltujen viiksien eleganssi. Hän on vapaustaistelija, jonka suonissa virtaa niin valkoisen miehen kuin myös intiaanien verta, ja sitä verta niin kovin moni haluaisi päästä vuodattamaan. Minä siis vain haluan kysyä häneltä muutamia kysymyksiä. Yksikään vallankumouksellinen ei ole pyhimys, mutta etsimäni mies on kapinallisista kenties se, jolla olisi oikeus vähintäänkin sovittaa sädekehää tummille kutreilleen. Hän on mies, joka ponnisteli tavallisen kansan oikeuksien puolesta ja johti taistelua korruptoitunutta ja väkivaltaista diktaattoria vastaan. Mies, joka kirjoit...

Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. Omassa ajassani on käyty keskustelua siitä, miten naisjohtajien tulisi käyttäytyä vapaa-ajallaan. Kukapa olisi parempi kertomaan asiasta mielipidettään, kuin yksi historian tärkeimmistä ja rankimmin bailaavista naishallitsijoista? Aleksandria! Muinaisen Egyptin vauras ja hyvinvoiva pääkaupunki 40 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kuljen pitkin kaupungin auringonpaahtamia katuja, ohi temppeleiden, Museionin ja kirjaston, kohti suurta kuninkaallista palatsia, jonka loistossa hän asuu; dramaattinen, häikäilemätön ja julma, Ptolemaioksen suvun loppuhuipentuma, muinaisen valtakunnan viimeinen hallitsija - Kleopatra VII Filopator. Kleopatra on paennut keskipäivän hellettä kuninkaalliseen oleskeluhuoneeseensa, epäilemättä punoakseen juoniaan siitä, miten kukistaa vihollisensa tulevissa taistel...

Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. On huhtikuu vuonna 1518, ja olen Ranskassa, Amboisessa, Clos Lucén kartanon kevääseen heränneessä puutarhassa. Kävelen kohti kartanon piharakennusta ja huomaan sen oven olevan kutsuvasti raollaan. Koputan ja astun sisään ateljeehen, jonka seinät ovat täynnä toinen toistaan kiehtovampia piirroksia, maalauksia, luonnoksia, suunnitelmia. Kaiken keskellä on etsimäni henkilö, pitkä ja komea, jatkuvasti muistikirjaansa luonnosteleva, Ranskan maaseudulle elämänsä ehtoossa vetäytynyt 66-vuotias italialainen mies. Hän on taiteilija, tieteilijä, keksijä, yksi maailmanhistorian merkittävimmistä ihmisistä… Kert Oja: …Leonardo da Vinci! Leonardo: Aikamatkaaja tulevaisuudesta! Kert Oja: Te osasitte odottaa minua? Leonardo: Aah, kyllä vain. Olen ehkä jo vanha, mutta älyssäni ei ole mitään vikaa. Ajatuk...

Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. On sydäntalvi vuonna 1851, ja olen pienessä Busseton kaupungissa pohjoisessa Italiassa. Olen etsimässä jotakuta, jonka tiedän täällä asuvan, ja vihdoin löydän itseni hänen asuntonsa edestä. Katselen hetken eleganttia, holvikaarin koristeltua rakennusta, ja kävelen sitten sen ovelle. Olen koputtamaisillani, mutta huomaan, että ovi on kutsuvasti raollaan. Avaan oven ja astun sisään, kävelen käytävää pitkin peremmälle, tyhjän salongin läpi, kohti työhuonetta, josta kuuluu hyräilyä. Säveltäjä Giuseppe Verdi istuu työpöytänsä ääressä ajatuksiinsa vaipuneena. Huomaan hänen työstävän paraikaa uusintaa oopperaansa; työnimenä teoksella on La Maledizione , Kirous. Säveltäjämestari on uppoutunut työhönsä. Hän on keskittynyt, kulmat ovat kurtussa, hän hieroo ohimojaan turhautuneena, hänen siniharma...